Tuomas Aarni FM (ICT). Globaalin myynnin ja markkinoinnin ammattilainen.

Mitä jos päättäjät kokeilisivat yrittäjyyttä?

  • Kumpi on lopussa ahneempi, yksityinen vai julkinen?
    Kumpi on lopussa ahneempi, yksityinen vai julkinen?

Maamme tämän hetken tilanne on kaikkea muuta kuin vakaa. Hallitus pystyy parhaimmillaankin päättämään vain prosenteista, pääsemättä kiinni Järjestelmän rakenteisiin. Eläkkeistä on otettu ensimmäistä kertaa enemmän rahaa ulos, kuin sinne on laitettu sisään. Kaikki tämä tehdään jo nyt velaksi.

Me haluamme säilyttää sen kaiken hyvän, mitä tässä maassa on. Valitettavasti syyt ja seuraukset saavat ainkin minut arvelemaan, että tämä ei ehkä onnistu julkisen sektorin nykyisillä keinoilla.

Jos julkinen valta ei jostain syystä halua tarttua tilanteeseen, meillä on vielä mahdollisuus. Yksityinen sektori. Yrittäjyys. Liiketoiminta. Kaupankäynti.

Potentiaalia on. Suomesta on mahdollista nousta alansa maailman ykköseksi. Se on todistettu monta kertaa. Nyt ei riitä, että vain muutama firma onnistuisi tässä. Nyt tarvitaan suuremman massan kasvua, ja mielellään siten, ettei oltaisi liian riippuvaisia vain muutamista firmoista tai toimialoista. Sen ei tarvitse välttämättä olla tuote, vaan se voi olla myös palvelu. Toivottavasti tee-se-itse -yhteiskuntamme (missä ei sinällään ole mitään pahaa) joustaisi tähän suuntaan, joskus voi olla parempi maksaa ammattilaiselle kuin tehdä kaikki itse.

 

Miten tämä onnistuu? Paperilla aika helposti. Työnteon on oltava aina kannattavaa, rahalla on oltava ostovoimaa, täytyy olla kilpailua, ja kansainvälistyminen tarkoittaa myös kilpailua parhaiden liiketoiminnan edellytysten tarjoamisesta. Yhden liiketoiminnan kaatuminen voi olla uusi alku. Esimerkiksi konkurssi tarkoittaisi maksukyvyttömyyttä eikä elinikäistä velkaa.

 

Miksi asiat eivät ole näin? Hyvä ja ennenkaikkea vaikea kysymys. Liian monilla voi olla omat intressit pelissä, ehkä myös liikaa valtaa menetettävänä.

 

Olisi korkea aika ymmärtää, että nyt on uskallettava tehdä kovia ratkaisuja. Kipeimmin tämä koskee julkista sektoria, joka joutuisi luovuttamaan valtaansa pois, vaikkapa sääntelyn vähentämisen muodossa. Mutta entä jos se on ainoa hinta, jonka maksamalla päästään oikeasti nousukiitoon? Kyllä, siinä otetaan riski -eikä mikään pienikään-, mutta toisaalta suuri osa kansasta elää sitä riskiä päivittäin jo nyt. 99.8 prosenttia Suomen yrityksistä EI ole suuryrityksiä. Saati että suurillakaan olisi verotusoikeutta tai viisivuotisia irtisanomissuojia.

Aina joskus tulee yksittäisiä ehdotuksia, että päättäjien pitäisi asettua toisenlaiseen asemaan. Useimmiten ehdotetaan, että elettäisiin kuukausi opintotuella, työttömyyskorvauksella tai muuten selkeästi vaihdettaisiin roolia ja elintasoa. Sinänsä hyviä ehdotuksia, mutta näissäkin tapauksissa se raha annettaisiin jostain muualta. On kaksi täysin eri asiaa, mihin rahaan on paperilla oikeutettu, ja minkä on työnteollaan tienannut.

 

Itse leikkisin ajatuksella, että yksityisen sektorin kokemusta vaille jäänyt päättäjä kokeilisi kuukautta todellisena yhteiskunnan hammasrattaana. Esimerkiksi pienyrittäjänä tai myyntityössä, yrityksen kriittisimmässä toiminnossa. Tällöin raha ei olisi tuki- tai palkkiotyyppisesti annettua ja oikeutettua, vaan raha pitää ansaita työnteolla, tuottamalla arvoa asiakkaille, tarjoamalla vastinetta rahalle, samalla muun kansan eläkkeitä, sosiaaliturvaa, koulutusta jne maksaen. Koska työn sivukulut ovat mitä ovat, ollakseen kannattava työntekijä täytyy tuottaa firmalleen lähes tuplasti palkkansa verran arvoa.

 

Yhteiskunnallinen ajattelu saisi varmasti parempaa totuuspohjaa ja tuoretta intoa, kun päättäjä luopuisi edes hetkeksi verotusoikeudestaan. Vaihdokkina saisi velvollisuuden olla työnsä todellinen asiantuntija, tuottaa asiakkaalle parasta mahdollista hyötyä ja olla Järjestelmän vallankäytön kohde. Toisin sanoen päästä toteuttamaan niitä asioita, jotka vielä juhlapuheissa ovat niin yleviä ja tärkeitä tavoitteita. Niitä, jotka ovat arkipäivää meille pienten yritysten duunareille.

 

Kun oltaisiin vähän aikaa työskennelty konkreettisesti hankkimassa kassavirtaa ja tarjoamassa vastinetta, saattaisi olla helpompaa vastata yhteiskunnan kriittisiin kysymyksiin. Ehkä joitakin arvoja voitaisiin miettiä uusiksi. Voin heittää muutaman näin alkupaloiksi:

 

Miksi on ahneutta hankkia rahaa asiakkailta vapaaehtoisen kaupankäynnin kautta, mutta muiden liiketoiminnan sääntely, verojen nosto ja kabinettipeli eivät sitä ole?

 

Miksi pyrkimystä kilpailun kieltämiseen ei pidetä ahneutena? Kysehän ei ole mistään muusta kuin oman vallan pönkittämisestä, jos edes kaupankäynnin säännöin tapahtuvaan haastamiseen ei anneta mahdollisuutta.

 

Miksi on ylevämpää jättää oma panoksensa käyttämättä, kuin yrittää ja epäonnistua? Epäonnistumiset ovat kivulias mutta tärkeä osa elämää, koska ne antavat mahdollisuuden kasvaa jopa yli entisten ongelmien.

 

Valtiolla olisi nyt elämänsä tilaisuus antaa yrityksille todellinen näytön paikka, vaikka sen hintana olisi oman vallankäytön vähentäminen. Tilaisuus ottaa käyttöön kaikki se potentiaali, jota tässä maailman koulutetuimmassa kansassa todellakin on. Toisaalta, onko meillä muita keinoja koskaan ollutkaan?

 

 

Tajunnanvirtaani inspiroivat mm. Jari Sarasvuo, Henri Heikkinen ja Mikko Laakso.

Tykkää minusta Facebookissa: https://www.facebook.com/aarni.tuomas

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

ulf fallenius

Ei auta, yrityksiä kyllä on enemmän Suomessa kun asiakkaita ja se on homman varsinainen ongelma.Karkeasti noin 30% ylikapasiitettia lähes joka alalla kun Suomalaiset asiakkaat päättivät laittaa lompakkonsa kiinni kun eivät luota talouteen.

Toimituksen poiminnat