Tuomas Aarni FM (ICT). Globaalin myynnin ja markkinoinnin ammattilainen.

Uusi Suomi - Uutiset

Julkaise syötteitä
Updated: 56 min sitten

Näkökulma: Timo Soinista tuli rasite Suomelle

12.8.2018 08:49

Suomen ulkoministeri Timo Soini (sin.) on aktiivinen abortin vastustaja. Soini on ottanut aborttia vastaan näkyvästi kantaa kolme kertaa lyhyen ajan sisään.

Pohjanmaan herruus toi valoa Seinäjoen synkkään kauteen

11.8.2018 19:34

Jalkapallon Veikkausliigan toiseksi rahakkain seura SJK on tarponut tällä kaudella syvissä vesissä, eikä vähiten siksi, että seuralla on ollut kuusi päävalmentajaa 2017-18. Pohjanmaan kuninkuuden SJK kuitenkin saavutti voitettuaan kauden viimeisessä derbyssä lauantaina Vaasassa VPS:n 2-0.

Ensimmäinen derby kesäkuun 1. päivänä Vaasassa oli päättynyt 1-1. Toinen derby Seinäjoella viime viikon perjantaina päättyi 0-0.

Denis Oliinyk oli lauantain derbyssä SJK:n sankari. Hän teki joukkueensa molemmat maalit.

Huomio Donald Trumpin tulleista: ”Euroopalla paljon hävittävää - erityisesti Suomi on haavoittuvainen”

11.8.2018 16:26

Sijoituspalveluyhtiö Front Capitalin toimitusjohtaja Vesa Engdahl varoittaa, että Yhdysvaltain ja Kiinan kauppasodan kärjistyessä tulleja saattaa nousta lisäämyös EU:n ja USA:n välille.

Timo Soini kuittaa Jussi Halla-aholle: ”Jytkyt on jytkytty”

11.8.2018 15:40

Perussuomalaisten entinen puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini (sin.) vastaa blogissaan perussuomalaisten puheenjohtajalle Jussi Halla-aholle, jonka mukaan perussuomalaisten vaalivoitoissa on ollut paljon ilmaa. 

Halla-aho sanoi Helsingin Sanomien haastattelussa lauantaina, että vuoden 2011 ja 2015 vaaleissa perussuomalaisia äänestettiin ”oikealta ja vasemmalta ja jopa keskenään ristiriitaisista syistä”.

Varapuhemies: ”Saako ulkoministeri Soini kulkea puhumassa maailmalla mitä huvittaa?”

11.8.2018 15:14

Eduskunnan varapuhemies Tuula Haatainen (sd.) tuomitsee jyrkästi ulkoministeri Timo Soinin (sin.) ulostulot koskien Argentiinan senaatin päätöstä hylätä esitys, joka olisi laillistanut abortin maassa. Haataisen mukaan ulostulot ovat naisvihamielisiä.

–Timo Soinin toistuvat kannanotot naisten oikeuksia vastaan eivät voi enää jatkua. Ristiriita ulkoministerin puheiden ja Suomen ulkopoliittisen linjan välillä murentaa mainettamme naisten ja tyttöjen oikeuksia puolustavana maana, Haatainen kommentoi tiedotteessaan.

Suomen helle-ennätyksestä puuttuu 6 päivää: ”Kesää on vielä jäljellä, saa nähdä, miten käy”

11.8.2018 12:28

Suomessa on Forecan mukaan ollut tänä vuonna tähän mennessä 59 hellepäivää. Eniten hellepäiviä on vuonna 1961 alkaneen Ilmatieteen laitoksen tilastoinnin mukaan ollut vuonna 2002, jolloin niitä oli 65. Vuonna 2006 hellepäiviä oli 61 ja kuluva vuosi sijoittuu listalla tällä hetkellä kolmanneksi.

–Kesää on vielä jäljellä, joten saa nähdä, miten käy, Forecan meteorologit tviittaavat.

Hellepäivänä lämpötila nousee jossain päin Suomea yli 25 asteeseen.

Oikeuskansleri: Voidaan kysyä, onko 16-vuotiaiden maanpuolustuskoulutus sopusoinnussa kansainvälisten lapsen oikeuksien kanssa

11.8.2018 11:40

Puolustusministeriö on pyytänyt oikeuskanslerilta lausuntoa vapaaehtoista maanpuolustusta koskevan lainsäädännön kehittämishankkeesta.

Kaavailujen mukaan Maanpuolustuskoulutusyhdistys voisi järjestää alaikäisille 16 vuotta täyttäneille henkilöille tarkoitettuja perehdytyskursseja.

Kurssit voisivat sisältää sulkeisjärjestys- ja majoittumisharjoituksia ja kalustoesittelyjä. Niissä voisi käyttää Puolustusvoimien harjoitusvälineitä ja kokeilla ammuntaa.

Näin Osmo Soininvaara korjaisi Suomen terveydenhuollon: ”Maksaisi sata miljoonaa euroa - Siinä se olisi!”

11.8.2018 11:10

Konkaripoliitikko Osmo Soininvaara (vihr.) linjaa, että sata miljoonaa euroa riittäisi terveydenhuollon ongelmien korjaamiseen Suomessa.

Hän kehuu Suomen nykyistä järjestelmää yhdeksi maailman kustannustehokkaimmaksi, mutta löytää yhden vakavan ongelman. Suomen terveyskeskuksista puuttuu Soininvaaran mukaan noin tuhat lääkäriä.

Asiantuntijat varoittavat: ”Donald Trumpin kohteena nyt Nato-maa - tällä voi olla jo pidempiaikaisia vaikutuksia”

11.8.2018 10:25

Suomalaiset rahoitusmarkkinoiden asiantuntijat ja kansainväliset geopolitiikan tutkijat varoittavat Turkin tilanteesta ja Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kauppapolitiikasta.

Yhdysvaltain presidentti antoi perjantaina valtuudet kaksinkertaistaa turkkilaisella alumiinille asettavat tullit 20 prosenttiin ja teräksen osalta 50 prosenttiin.

Kansanedustaja luopuisi perintöverosta: ”Suomessa pitäisi tukea kansankapitalismia, ei rangaista siitä”

11.8.2018 09:44

Keskustan kansanedustaja Antti Kurvinen esittää, että Suomessa tehdään ensi vaalikaudella päätös perintöverosta luopumisesta. Kurvinen teki esityksensä Pohjalainen-lehden kolumnissaan sekä lauantaina julkaisemassaan tiedotteessa.

–Ruotsi ja Norja ovat jo poistaneet perintöveron. Mielestäni Suomen tulee tässäkin asiassa seurata yleistä pohjoismaista linjaa. Asiasta on sovittava hallitusneuvotteluissa keväällä 2019, Kurvinen linjaa.

Timo Soini: ”Tarpeen tullen on uskallettava olla yhden miehen enemmistö”

11.8.2018 09:20

Ulkoministeri Timo Soini (sin.) korostaa, että Suomi on länsimainen demokratia, jossa sanan-, mielipiteen-, ja uskonnonvapaus koskee kaikkia. 

–Poikkeuksetta, hän kirjoittaa perjantai-iltana julkaisemassaan blogissa.

–Suomi on hieno maa. Täällä saa sanoa mielipiteensä. Uskoa ja olla uskomatta. Kannattaa ja vastustaa eri asioita. Sellainen Suomen on oltava myös jatkossa. Kaikille. Joskus kuljen laumassa, joskus yksin. Tarpeen tullen on uskallettava olla yhden miehen enemmistö, Soini jatkaa.

Kristiina Mäkelä ehdoton pettymys: ”Kroppa oli löysä”

11.8.2018 00:12

Kristiina Mäkelää pidettiin EM-kisojen kolmiloikassa Berliinissä jopa mitaliehdokkaana, mutta finaalissa hänen tuloksekseen jäi 14,01. Mäkelä sijoittui yhdeksänneksi.

- Kroppa oli löysä, enkä minä saanut sitä hereille, Mäkelä totesi Suomen Urheiluliiton tiedotteessa.

Syy ”kropan löysyyteen” oli Mäkelä mukaan tiedossa. Hänen itsensä mukaan se on henkilökohtainen asia.

- En halua siitä valtakunnan puheenaihetta, Mäkelä sanoi.

Mäkelän ensimmäinen yritys kantoi 13,93 ja toinen 14,01. Kolmas ja viimeinen yritys oli yli 14 metrin venytys, mutta yliastuttu.

Trump twiittasi kesken Turkin ministerin talouspuheen – Kurssit kääntyivät välittömästi

10.8.2018 18:17

Turkkiin sijoittaneet tai sitä harkitsevat ovat tänään saaneet niskaansa kylmää vettä.

Maan presidentti Recep Tayyip Erdoğan pitiä tänään tyhjänpäiväisen puheen, jossa hän kehotti maan kansalaisia puolustamaan arvonsa menettänyttä liiraa ostamalla sitä ulkomaan valuutalla.

Turkin valtiovarainministeri Berat Albayrak puhui maan uudesta talouspolitiikasta kertomatta kuitenkaan numeerisista tavoitteista.

Ison-Britannian ulkoministeri Suomeen – Soinin kanssa aiheena brexit

10.8.2018 17:55

Ison-Britannian tuore ulkoministeri Jeremy Hunt saapuu Suomeen ensi tiistaina. Hunt tapaa Suomen-vierailullaan ulkoministeri Timo Soinin (sin.).

Ministerit keskustelevat brexitistä ja ajankohtaisista ulkopoliittisista kysymyksistä.

Hunt nousi Ison-Britannian ulkoministeriksi heinäkuussa sen jälkeen, kun brexitin puolesta voimakkaasti kampanjoinut Boris Johnson ilmoitti eroavansa tehtävästä. Johnson perusteli eroaan sillä, ettei hän voinut tukea pääministeri Theresa Mayn neuvottelulinjaa brexitissä.

Mitalitoivo Simo Lipsanen selvisi kolmiloikkafinaaliin

10.8.2018 17:30

Suomalaiset voivat jännittää mitalia yleisurheilun EM-kisoissa päätöspäivään sunnuntaihin saakka. Siitä piti huolen Simo Lipsanen, joka selviytyi kolmiloikkafinaaliin tuloksella 16,51.

Ensimmäisellään Lipsanen oli loikkinut 16,24.

- Tiesin ensimmäisen hypyn jälkeen, ettei sillä pääse finaaliin. Toisella hain suhteellisen varmaa tulosta. Siinä jäi ponnistuksessa lankulle varaa, Lipsanen sanoi Suomen Urheiluliiton tiedotteessa.

Lipsasella on maksimisuorituksella mahdollisuuksia mitaleille.

Peruspalveluministeri vastaa Soinille nyt omilla emojeilla: Ei ja vihainen

10.8.2018 17:28

Kokoomuksen ja keskustan ministerit sanoutuvat irti ulkoministeri Timo Soinin (sin.) aborttikannoista.

Soini kirjoitti blogissaan Argentiin olevan ”hieno maa” ja kehui maan senaatin päätöstä torpata oikeus aborttiin pusuemojilla.

Keskustalainen perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko puolestaan vastaa Twitterissä Soinin emojikommentteihin omilla suuttumus- ja ei-emojeilla. Omassa tiedotteessaan Saarikko puolustaa naisten ja tyttöjen oikeutta aborttiin.

Kelan uusi luku paljasti iloisen yllätyksen asumistuessa

10.8.2018 16:26

Nyt se alkaa näkyä, nimittäin työllisyyden kasvun vaikutus asumistuen menoihin, Kelan tuoreet kuukausitilastot kertovat. Myös perustoimeentulotuen euromäärä on tänä kesänä hieman pudonnut.

Kun vielä alkuvuodesta asumistukea jaettiin yli 125 miljoonaa euroa kuukaudessa, putosi määrä heinäkuussa alle 120 miljoonaan ja tukea saavien ruokakuntien joukko samalla 356 000:een, missä on laskua noin 25 000 ruokakuntaa alkuvuoden kuukausitasoon nähden.

Sauli Niinistö ja ministerit linjasivat: Suomi osallistuu Naton koulutusoperaatioon Irakissa

10.8.2018 14:54

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta ovat linjanneet Suomen osallistumisesta Naton koulutusoperaatioon Irakissa.

Suomi osallistuu operaatioon yksittäisillä esikuntaupseereilla ja kouluttajilla.

Pian tienkäytöstä peritään maksuja Suomessakin? Ylijohtaja: Rahapula on niin hirveä, että asiakasmaksut tarvitaan

10.8.2018 14:34

Perusväylänpidon rahoitustaso on ensi vuoden budjettiesityksessä putoamassa lähes 400 miljoonaa euroa samalla, kun toiveet lisämäärärahasta näyttävät kariutuvan. Liikenne- ja viestintäministeriöstä (LVM) todetaan Uudelle Suomelle, että tilanne on erittäin huono.

Verkko-osaston osastopäällikkö, ylijohtaja Mikael Nyberg kertoo, että korjausvelkaraha on loppumassa tänä vuonna, joten ensi vuodesta on tulossa erityisen vaikea. Korjausvelalla tarkoitetaan rahasummaa, joka tarvittaisiin valtion teiden, ratojen ja vesiväylien saattamiseksi nykytarpeita vastaavaan hyvään kuntoon.

Alkon tilastossa iso pudotus: Lonkeron myynti –50%

10.8.2018 14:02

Alkosta pulloja ja tölkkejä ostettiin heinäkuussa 10,5 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten. 100-prosenttiseksi alkoholiksi käännettynä myynti väheni 7,5 prosenttia.

Vahvat oluet ja sekoitepohjaiset long drink -juomat vapautettiin ruokakauppoihin tämän vuoden alussa. Alkon myyntitilastoissa eniten pudotusta onkin juuri näissä tuoteryhmissä.

Sivu « 1 | 2 | 3 | 4 | 5 »

Toimituksen poiminnat