Tuomas Aarni FM (ICT). Globaalin myynnin ja markkinoinnin ammattilainen.

Kaikki blogit puheenaiheesta Kuolemanrangaistus

Ehdotan kuolemanrangaistuksen palauttamista Suomen lakiin

Tarkkaan ottaen sitä ei tarvitse edes palauttaa. Nimittäin se on edelleen mainittuna oikeudenkäyntikaaren 1. luvun 12§:stä, jossa säädetään tuomarien tekemien väärien tuomioiden seurauksista:
 

Kuolemanrangaistus stimuloi väkivaltaa

Kriminologian piirissä mitään muuta asiaa kuin kuolemanrangaistusta ei ole tutkittu ja arvioitu niin perusteellisesti. Itse asiassa tieteen parissa (koskien juuri käyttäytymistieteitä) on aika harvinaista löytää näin yhdenmukainen mielipide samasta asiasta. On useita erilaisia tutkimuksia, joissa on käytetty aivan erilaisia menetelmiä, jotka on tehty eri aikoina, eri paikoissa, rakentamalla tutkimuskysymyksiä eri tavoin; tieteellisesti todistetut tosiasiat kuolemanrangaistuksesta pysyvät samoina. Nykyinen kuolemanrangaistus ei toimi (Potter, 1997).

Turkin "demokratia" ja ihmisoikeudet

Viime heinäkuun vallankaappausyrityksen jälkeen on Turkissa tehty 37000 mielivaltaista pidätystä ja 100000 on irtisanottu tai hyllytetty tehtävistään. Tänään Yle kertoi, että näitä irtisanomisia jatketaan ja jälleen on irtisanottu 10000 valtion laitoksissa työskennellyttä. Joukossa yliopistoväkeä, opettajia ja terveydenhuollon henkilöstöä. Tämä kaikki ilmeisesti presidentti Erdoganin hallituksen aseman vahvistamiseksi.

http://yle.fi/uutiset/3-9261490

Ylen asenteellista uutisointia kuolemanrangaistuksesta

Tavan takaa törmää Ylen uutisia lukiessani siihen, että toimittaja on katsonut asiakseen levittää omia ideologispoliittisia näkemyksiään. Tämä voi tosin johtua myös siitä, että poliitikot ovat katsoneet asiakseen määritellä Ylen toiminnalle ideologisia tavoitteita.

Kylmän sodan aikana siihen kuului neuvostomyönteinen uutisointi ja itänaapurin ongelmista vaikeneminen tasapuolisesti molemmilla kotimaisilla. Nykyään valtamedia tosin yrittää kompensoida silloista suomettuneisuuttaan lähes päinvastaisella uutisoinnilla - ikään kuin journalistinen sokeus sillä paranisi.

Neljä hoitovirhekuolemaa päivittäin

Lääkärit diagnoivat yhteiskunnan sairauksia realismin ja naturalismin proosassa ja draamassa. He ovat kumminkin mukana aina, kun on laajaa vainoa, esim. Saksan keskitysleireissä ja neukkujen toisinajattelijasairaaloissa. Puhumattakaan Suomen vanhus- ja työttömyysvainosta.

 

Porvarilliset ml. demaritahot sairaanhoidossa ja muualla yhteiskunnassa leimaavat työläisiä ja työttömiä aiheetta pahantapaisiksi ja sairaiksi. Sorrolle piste kaikissa kuun vaiheissa.

 

Persut kuolemantuomiosta 66 vuotta myöhässä

 

PERSUT KUOLEMANTUOMIOSTA 66 VUOTTA MYÖHÄSSÄ

 

Kansanedustaja Teuvo Hakkarainen (ps) ehdotti eduskunnan täysistunnossa 16.12. kuolemantuomion käyttöön ottoa suomalaisessa lainsäädännössä.

 

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho (ps) on siihen vastannut, ettei kuolemarantuomion palautus kuulu perussuomalaisten puolueen eikä hallitusohjelmaan.

 

Terhon mukaan kuolemantuomiota ei voisi teoriassakaan palauttaa, koska

Professorit Scheinin ja Melander pelaavat ISISin pussiin?

Suomi on edelleenkin paljolti yhden totuuden maa. Läpinäkymättömästi järjestäytyneet yleistä mielipidettä ohjaavat auktorisoidut korrektiuslobbyt lanseeraavat hoettaviksemme ajankohtaisia mantroja, jotka massiivisen ja arvovaltaisen hyperummutuksen avulla syöpyvät mieliimme empiirisiä havaintoja ja parempaa ymmärrystämme hylkien kritiikittömästi päivittyvän tietoisuustason kryptisiin lokeroihin. Kaksi esimerkkiä 'itsestäänselvyyksistä' viime ajoilta:

Kuolemanrangaistus terroristeille!

Työ- ja oikeusministeri Jari Lindström (ps) on valmis koviin otteisiin terroristien rankaisemiseksi: terroriteosta tuomitulle ministeri voisi harkita kuolemanrangaistuksen käyttöönottoa.

Kiitän ministeri Lindströmiä ennakkoluulottomuudesta! Ajatus kuolemanrangaistuksen käyttöönotosta on rohkea. Se on toki poliittisesti epäkorrekti mutta mielestäni tarkoituksenmukainen rangaistus joukkomurhasta.

Julmat teekutsut

   Utahin osavaltio USA:ssa haluaa vaihtaa kuolemanrangaistuksen käytääntöönpanon siis valtion suorittaman murhan tekotapaa. Myrkkyjä on vaikea saada, saattavat olla kalliitakin. Siellä halutaan ottaa ampuma-ase käyttöön.

http://www.etc.se/utrikes/utah-vill-avratta-fangar-med-arkebusering

  Eurooppaa uhkaa uuden oikeistoliikkeen mukana tuleva brutalisoituminen. Jopa täällä meidän lintukodossammekin lausutaan toiveita kuolemanrangaistuksen ottamiseksi käytäntöön.

Lapsensa murhasta kuolemantuomio

Kirkko & kaupunki lehti, nro 4 – siv. 4-5 julkaisi 29. tammikuuta 2014 Pihla Tiihosen kirjoittamana laajan artikkelin oman lapsensa surmaamisesta – 'Ennen lapsen surmaa'. ---

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä